Nyt kun olen lukenut kirjan kokonaan loppuun, ajattelin kirjoittaa kirjassa vahvasti esillä olevasta teemasta: rakkaudesta. Kun kätilö tapaa Johanneksen, hän kirjoittaa päiväkirjaansa: "Jumalani, tuon miehen mie haluan. Jos jumalani tuon saan, niin toista en vaadi". Kirjassa pohditaan paljolti sitä, miksi ihminen rakastaa toista ihmistä. Ja varsinkin sitä, miksi jotakuta ei voi lakkaa rakastamasta vaikka kuinka haluaisi.
Kaikkien pahojenkin tekojen jälkeen rakkaus ei katoa mihinkään. Johannes petti Fräulein Schwesteriä, mutta kuten Schwester kirjan loppuvaiheessa sanoo:" Mutta sinun vuoksesi uskallan edelleen elää, sillä sinun olemassaolosi tekee kaiken vääryyden mitättömäksi. Sinun vuoksesi olen valmis kaikkeen".
Rakkaus saa ihmisen joskus tekemään hullujakin asioita: mielestäni se, että Fräulein Schwester tappoi Lissun sikiön oli todella moraaliton teko. Kätilö perusteli kirjassa itselleen että teki sen rakkauden vuoksi, eikä tuntunut tuntevan ollenkaan myötätuntoa Lissua kohtaan. Kirjassa kuitenkin näkyi kätilön mustasukkaisuus. Myös Lissulla ja Johanneksella oli ollut suhde ja kyseinen lapsi, jonka kätilö murhasi, olisi ollut Lissun ja Johanneksen yhteinen.
Pitkistäkin välimatkoista huolimatta kirjan päähenkilöt jaksavat odottaa toisiaan, ja luottavat siihen että toinen tulee aina takaisin. Ihminen ei voi valita, ketä rakastaa. Ja silloin kun hän rakastaa, hän ei pysty sitä lopettamaan.
-Jonna
Rakkaus tosiaan saa tekemään ihmeellisiä asioita - välillä huonojakin. Äärioloissa, niin kuin sodassa, tavallisenkin ihmisen rakkauskäsitys voi kieroutua, ja silloin saattaa tulla tehtyä vääriä asioita. Toki sairasta rakkautta on muinakin aikoina, mutta ehkä sota-aika korostaa ääri-ilmiöitä.
VastaaPoista