Kätilö - osa 6:Rakkaudesta

Kirjan tärkein teema on rakkaus., joka tuodaan esille monesta eri näkökulmasta.

    Vaikka Villisilmän ja Johanneksen rakkaus meneekin välillä jopa sairaisiin äärimmäisyyksiin, on se myös omalla tavallaan kertomus ”normaalista” parisuhteesta ja sen ongelmista. On riitoja, toinen pettää toista ja luottamus on muutenkin koetuksella, mutta silti molemmat haluavat ratkoa ristiriidat, sillä kumpikaan ei halua elää ilman toista. Heidän rakkautensa on myös kunnianosoitus suvaitsevaisuudelle, jota ei paljon sota-aikana tunnettu. Kumpikaan ei välitä toisen pienistä vioista, Villisilmä Johanneksen mielisairaudesta tai Johannes Villisilmän ”vikasilmästä”, vaan he haluavat uskoa toisesta vain hyvää ja rakastaa tätä koko sydämellään. Tällaista asennetta tarvitaan kaikkina aikoina kaikkialla.

    Sodan aikana on varmasti ollut vaikea rakastaa, sillä suuri kiintymys tarkoitti suurta surua, jos toisen menetti. Kuinka moni onkaan jäänyt odottamaan miestään, veljeään tai isäänsä, kun tämä ei ole palannutkaan rintamalta kotiin sodan loputtua. 

    Rakkaus saa meidät tekemän asioita, joita emme välttämättä haluaisi. Villisilmäkin joutui lähettämään Mashan Navettaan, mutta rakkauden osoituksena huumasi tytön, jotta tämä ei tiedostaisi paikan kauhuja. Myös Lispetin sikiöiden tappaminen oli omanlaisensa rakkauden osoitus, vaikkakin täysin tuomittava. Villisilmä tekee sen rakkaudesta itseään, Johannesta, Lispettiä ja Aunea kohtaan. Elokuvissakin näkee joskus kohtauksia, joissa toinen joutuu tappamaan toisen, koska rakastaa tätä niin paljon. Itse en kuitenkaan ikinä pystyisi siihen, vaikka joskus niin absurdiin tilanteeseen joutuisinkin. Toivottavasti kukaan ei joudu. Vaikka onhan esim. sukulaisten päätös irrottaa pitkään sairas tiedoton sukulaisensa letkuista eräänlainen tilanne, jossa rakkaus saa ihmisen päästämään irti.

    Rakkaus saa meidät taistelemaan ja tappamaan. Rakkaus saa meidät sopimaan ja luomaan uutta elämää. Rakkaus on jotain, mitä ilman ei voi elää. Rakkaus on tunne, jonka kaikki tietävät, mutta kuitenkaan kukaan ei tiedä, mitä se toiselle merkitsee. Rakkauden kuvailuun ei ole tarpeeksi sanoja tai eleitä. Rakkaus on jotain, mitä kunnioitan suuresti. Rakkaus on.

Nyt kun olen vihdoin saanut kirjan luettua, olen yhtä suurta lukukokemusta rikkaampi. Pidin kirjasta paljon. Se käsittelee tärkeitä teemoja ja saa ajattelemaan. Oletin, että kirjan kuvaus sodasta olisi ollut jotenkin ahdistavaa, mikä on pääsyy sille, että yleisesti vältän rankoista aiheista tehtyjä realistisia teoksia, mutta kirjan tarina olikin kaikessa raakuudessaan myös todella kaunis. Suosittelen ihmeessä muitakin lukemaan Kätilön ja aion myös käydä katsomassa elokuvan.

Helmi

Kätilö - osa 5: Suomesta ja itsenäisyydestä

On hassua, että Suomen ja Saksan aseveljeys tuomittiin jatkosodassa. Suomea pidettiin liittoutuneiden vihollisena, koska sillä oli hyvät välit Hitlerin Saksaan. Mm. Iso-Britannia julisti Suomelle sodan, vaikkei maiden välillä harjoitettukaan virallisia sotatoimia. Liittoutuneet eivät estäneet Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen tai mitenkään osoittaneet julkista paheksuntaa sitä kohtaan. Koska Neuvostoliitto oli vallannut muunkin Itä-Euroopan niin miksei sitten Suomeakin. Ajatteliko kukaan kuitenkaan Suomen syitä suostua liittoon Saksan kanssa. Kyseessä oli halu turvata itsenäisyys, jota oli uhattu viimeksi vain vähän aikaa sitten talvisodassa. Suomelle itsenäisyys oli nuori ja tärkeä asia, jota haluttiin puolustaa kynsin ja hampain. Ehkä juuri siitä syntyi ”talvisodan henkikin”.

Miltä suomalaisista on mahtanut tuntua, kun saksalaiset saapuivat maahan. Heistä oli sotilaallista apua, mutta he toivat mukanaan rotuoppinsa, jonka mukaan suomalaiset olivat alempaa rotua ja vankileirinsä, jonne vietiin varmasti monia, jotka omasta mielestään olivat täysin suomalaisia eivätkä tehneet mitään väärää. Tai millaista oli, kun Lapin sota syttyi ja siteet saksalaisten kanssa katkaistiin? Kuten kirjassakin ihmiset olivat tottuneet vierasmaalaisiin sotilaisiin ja kansojen välillä oli varmasti monenmoista vuorovaikutusta. Yllättäen kaikki tämä olikin tuomittavaa ja saksalaiset ajettava maasta.

Tai kuinka suomalaiset kokivat sen, kun oma kansa ja kulttuuri olivat muiden suurvaltojen riepoteltavana ja vain osa suurta arvovaltapeliä. Ja ovatko asiat nykyäänkään mitenkään eri tolalla? Maailman suurvallat Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat kilpailevat keskenään ja pienemmät valtiot ovat vain jonkun puolella olevia pelinappuloita. Nykyajan Suomessakin pyritään pitämään hyvät välit naapurimaa Venäjään ja samaan aikaan tuetaan EU:n maalle asettamia pakotteita ja mietitään pitäisikö liittyä Natoon. Uudet sukupolvet eivät myöskään ole enää yhtä konkreettisesti kiinni itsenäisyyden hauraudessa, koska eivät ole kokenee sotaa. Eikä itsenäisyyskään ole Suomelle enää samanlaista kuin se oli toisen maailmansodan aikaan, sillä maapallo kutistuu yhä pienemmäksi globalisoitumisen myötä.

 Helmi

Kätilö - osa 3-4: Villisilmästä

Villisilmä on kunnioitusta herättävä hahmo. Hän tekee juuri niin kuin haluaa ja uskoo asiaansa vakaasti, vaikka se voikin johtaa virheisiin, joita hän myöhemmin katuu. On vaikea ymmärtää, miten hän kykenee pysymään omana itsenään kaoottisen sodan keskellä.

    Minulle jäi kirjasta mieleen kohta, jossa Villisilmä kylvettää Johannesta ja ulkoa alkaa kuulua meteliä. Villisilmä luulee, että siellä kiusataan hänen ”ryssänpoikastaan” ja joutuu tekemään vaikean valinnan jäädäkö Johanneksen luokse vai mennäkö katsomaan, mitä ulkona tapahtuu. Tässä kohdassa mietin paljon, mitä olisin itse tehnyt. Olisinko jäänyt juuri löytämäni elämäni rakkauden luokse vai mennyt ulos pelastamaan ihmisen, jonka pitäisi olla minulle täysin yhdentekevä? Luultavasti olisin lähtenyt ulos.

    Villisilmän luonteen huomioon ottaen ymmärrän ja en ymmärrä, miten hän tai kukaan kykeni työskentelemään Operaatio Navetan kaltaisessa paikassa. Ehkä ainoa syy sille oli hänen halunsa pysyä Johanneksen rinnalla hinnalla millä hyvänsä, mutta on silti vaikea käsittää, miten hän kykeni jatkamaan töitään niinkin pitkään, kun olisi voinut myös lähteä leiriltä Jounin avulla.

    Villisilmä on koko elämänsä saanut kuulla haukkumista syntyperänsä ja ”vikasilmänsä” vuoksi, mutta silti se ei ole lannistanut häntä. Luulenpa, että niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, on muista eriäviä yksilöitä tai niitä, jotka voidaan jotenkin perustella muita alemmiksi kiusattu. Nykyään ketään ei ehkä Suomessa kiusata vanhempien poliittisen näkemyksen perusteella, mutta ulkonäköpaineiden kasvaessa yhä nuorempien keskuudessa, fyysiseen olemukseen liittyvä kiusaaminen lisääntynee. Tämä on surullista, sillä olihan Villisilmäkin vain normaali nainen, joka oli kiltti ja kaipasi hyväksyntää kuten me muutkin.

Helmi

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin

Nyt kun olen lukenut kirjan kokonaan loppuun, ajattelin kirjoittaa kirjassa vahvasti esillä olevasta teemasta: rakkaudesta. Kun kätilö tapaa Johanneksen, hän kirjoittaa päiväkirjaansa: "Jumalani, tuon miehen mie haluan. Jos jumalani tuon saan, niin toista en vaadi". Kirjassa pohditaan paljolti sitä, miksi ihminen rakastaa toista ihmistä. Ja varsinkin sitä, miksi jotakuta ei voi lakkaa rakastamasta vaikka kuinka haluaisi.
Kaikkien pahojenkin tekojen jälkeen rakkaus ei katoa mihinkään. Johannes petti Fräulein Schwesteriä, mutta kuten Schwester kirjan loppuvaiheessa sanoo:" Mutta sinun vuoksesi uskallan edelleen elää, sillä sinun olemassaolosi tekee kaiken vääryyden mitättömäksi. Sinun vuoksesi olen valmis kaikkeen".
Rakkaus saa ihmisen joskus tekemään hullujakin asioita: mielestäni se, että Fräulein Schwester tappoi Lissun sikiön oli todella moraaliton teko. Kätilö perusteli kirjassa itselleen että teki sen rakkauden vuoksi, eikä tuntunut tuntevan ollenkaan myötätuntoa Lissua kohtaan. Kirjassa kuitenkin näkyi kätilön mustasukkaisuus. Myös Lissulla ja Johanneksella oli ollut suhde ja kyseinen lapsi, jonka kätilö murhasi, olisi ollut Lissun ja Johanneksen yhteinen.
Pitkistäkin välimatkoista huolimatta kirjan päähenkilöt jaksavat odottaa toisiaan, ja luottavat siihen että toinen tulee aina takaisin. Ihminen ei voi valita, ketä rakastaa. Ja silloin kun hän rakastaa, hän ei pysty sitä lopettamaan.  

-Jonna

Suomen kielen muuttuminen

Kirjaa lukiessani jouduin useasti katsomaan mitä jokin tietty sana tarkoittaa. Kirjassa on murrekieltä, vanhanaikaisia sanoja ja outoja ilmauksia. Se sai minut pohtimaan kielen muuttumista: lainasanoja tulee lisää, uusia sanoja tulee vanhojen tilalle ja jotkut sanat jäävät unholaan. Vieraiden kielien vaikutus näkyy suomen kielessä: esimerkiksi sanat hattu (lainattu ruotsin kielestä) ja pihvi (lainattu englannin kielestä) ovat suomen kielessä yleisesti käytettyjä sanoja.
Usein kielen muuttumista ei välttämättä huomaa, ennen kuin siihen törmää jossakin konkreettisesti: kirjassa käytettävistä sanoista osa oli minulle ihan uusia. Kirjassa käytettiin kieltä, jota nykynuoriso voisi kutsua ns. "vanhan kansan kieleksi". Mutta miten hamassa tulevaisuudessa tulee käymään sanoille, jotka ovat tällä hetkellä suositussa käytössä? Niistäkin sanoista saattaa tulla tulevaisuuden sukupolville ihan outoja.
Onko kielen muuttuminen sitten hyvä vai huono asia? On hyvä, että kieli muuttuu ja sanoja tulee lisää. Mielestäni vanhempien sanojen olisi kuitenkin hyvä pysyä "elossa", sillä silloin myös esim. historiaan liittyvien kirjojen lukeminen olisi helpompaa ja sujuvampaa. Kyseisen kirjan lukeminen rikastutti sanavarastoani, mistä olen tyytyväinen.

-Jonna

Kuinka hyvin asiat oikeasti ovatkaan?

Kirjaa lukiessa olen saanut oivalluksen: asiat ovat tällä hetkellä Suomessa oikeasti hyvin. Kun vertaan nykyistä Suomea Lapin sodan aikaiseen Suomeen, minulle tulee kiitollinen olo. Ihmiset (minä mukaan lukien) miettivät usein kuinka asiat ovat huonosti. Usein ei myöskään osata nähdä asioiden positiivisia puolia. Lapin sodan aikana kirjan päähenkilö Fräulein Schwester synnytti lapsen yksin, kylmässä kuolleen miehen mökissä keskellä sotaa ja talvea. Sodan aikana sai varoa jokaista askeltaan vihollisilta sekä sanomisiaan. Niinsanotut väärinajattelijat tapettiin. Ihmiset kärsivät kylmyydestä, ikävästä ja nälästä. Silti elämä jatkui, eikä kenellekkään ainakaan kirjassa tullut mieleenkään valittaa kurjista olosuhteista.

Nykypäivänä Suomessa on hyvät terveydenhoitopalvelut, ja synnytys tapahtuu usein sairaalassa terveyden ammattilaisten avustamana. Sairaanhoitoon käytettävät ovat hygieenisia, toisin kuin sodan aikana: sodassa moni kuoli epähygieenisista välineistä tuleviin infektioihin. Suomessa on myöskin sananvapaus, josta puhuimme hiljattain myös äidinkielen tunnilla. Sananvapaus mahdollistaa tuomaan julki mielipiteitä ja ajatuksia. Ihminen voi kirjoittaa vaikkapa mielipidekirjoituksen lehteen tai julkaista esimerkiksi nettiadressin jonkin asian puolesta.

Täällä Suomessa suurimmilla osalla ihmisistä on katto pään päällä, perhe ja ystäviä, mahdollisuus koulutukseen ja työpaikkaan, tarpeeksi ruokaa ja juomaa sekä lämpöä talven varalle. Negatiivisuuden sijasta voisimme arvostaa noita kaikkia hienoja asioita. Sillä asiat ovat tällä hetkellä Suomessa oikein hyvin.

-Jonna

Kaikki loppuu aikanaan

Olin saanut kirjan luettua jo viime viikolla mutta en viitsinyt vielä kommentoida loppua, kun teillä muilla oli vielä kirja kesken. Mutta nyt on kaikilla kirja luettu niin en pilaa keltään loppua.
    Olin omalla tavalla helpottunut, kun kirja loppui mutta siitä jäi omanlainen kaipuu. Kirjan alkuvaiheilla sen lukeminen oli ollut enemmän suoritus, koska kirja oli pakko lukea. Mutta loppuvaiheilla siitä tuli mielenkiintoinen ja vähemmän ällöttävä. Myös hahmojen käytöstä alkaa ymmärtää paremmin. 
   Kirjan lopussa kävi niin kuin arvelinkin. Aluksi loppu vaikutti onnelliselta. Pari sai toisensa. Sitten tuli loppuselvittelyt, jossa mainittiin kaikkien henkilöiden kohtalo. Päähekilöillä se ei ollut onnellinen.
    Kuitenkin tuntui hyvältä kuulla muiden henkilöiden saavan onnellisen loppuelämän. Sodan kauhut varmasti jättää jälkensä jokaiseen mutta siitä toipuu. Sodan aikana tapahtunut epätasa-arvoisuus alkaa korjaantua mutta silti joillekin sotavangeille ja varsinkin juutalaisille kävi huonosti. 
    Kirjan lukeminen herätti paljon uusia ajatuksia siitä millaista on ollut tavallisten ihmisten elämä sodan aikaan. Historiassa on käyty aina vain sodan tärkeät käännekohdat. Vaikka kirja alussa vaikuttikin vähän ehkä pettymykseltä, oli kiva lukea välillä vähän erilaista kirjaa kuin yleensä. Loppua kohden kirja parani ja voisin suositella kirjaa muillekin luettavaksi.

- Oona