Titovkan vankileirin kamalimmat vääryydet tajuaa vasta kun ymmärtää mitä Operaatio Navetassa oikeasti tehdään. Operaatio Navetan toimintaa selitellään yksinkertsisesti sanomalla "Pitäähän miehillä hupia olla". Nämä ihmiset katsoivat raiskauksia läpi sormien, joka luonnollisesti on rajua luettavaa.
Kamalin kaikista tapahtumista, mitä kirjassa tapahtuu, on loppujen lopuksi tämä surullisen kuuluisa Operaatio Navetta. Navetan naiset tulevat silloin tällöin raskaaksi ja he joutuvat synnyttämään lapset, usein vastentahtoisesti. Abortin tekeminen ei tietenkään kirjan taphtumien aikaan ollut yhtä helppo operaatio verraten siihen, miten helppoa se on nykypäivänä, mutta kirjan päähenkilö oli oman raskautensa alkuvaiheessa valmis tekemään itselleen abortin, eli hän olisi kyennyt tekemään sen Navetan vangeille.
Eniten minua silti ihmetyttää päähenkilö eli kätilönä toimiva nainen. Hän tekee arvostettua työtä tuoden uusia ihmisiä maailmaan, mutta joutuu usein ottamaan osaa vastasyntyneiden lapsien "katoamisiin". Luulisi, että kätilön ammatissa toimivalla ihmisellä olisi hieman erilainen käyttäytymismalli.
Onneksi aikojen saatossa ihmisten käyttäytyminen on muuttunut huomattavasti, koska mielestäni olisi aivan kamalaa asua maassa, josa raiskaus on hyväksyttävä teko.
-Mirka
Oli kyllä aika karmivaa saada tietää, mitä operaatio navetassa tapahtuu. Toisaalta lääketiede teki hurjan hypyn eteenpäin toisen maailmansodan aikana. Niistä kokeista kerätty tieto on käytössä meidän hienossa neuvolasysteemissä. Eli voitaisiin sanoa, että ilman niitä kaikkia sikiökokeita, oltaisiin vieläkin täysin tietämättömiä monista asioista. En tiedä, olisiko loppujen lopuksi parempi ettemme kokoajan leikkisi jumalaa ja yrittäisi elää ikuisesti varsinkin, jos ikuisen elämän hintana on ollut muiden kärsimys.
VastaaPoistaOlisi kyllä ihan hirveää asua maassa, jossa raiskaus on hyväksyttävä teko. Valitettavasti naisia kohdellaan halveksuvasti vieläkin jossakin päin maailmaa ja raiskauksista vaietaan. Raiskaus on edelleenkin eräänlainen tabu.Seksuaalinen väkivalta jättää varmasti jäljet koko loppuiäksi, ja on kauheaa ajatella, että joissakin maissa sen ajatellaan olevan ok.
VastaaPoistaOona nosti esiin hyvän pointin: tosiaan toisen maailmansodan ajan ihmiskokeista on ollut meille hyötyä, niin karmivalta kuin se kuulostaakin...
VastaaPoistaSeksuaalinen väkivalta on yllättävän yleistä vielä nykyäänkin eri puolilla maailmaa. Suomessakin valitettavan yleistä - puhumattakaan muusta väkivallasta esim. parisuhteessa.