Kätilö - osa 6:Rakkaudesta

Kirjan tärkein teema on rakkaus., joka tuodaan esille monesta eri näkökulmasta.

    Vaikka Villisilmän ja Johanneksen rakkaus meneekin välillä jopa sairaisiin äärimmäisyyksiin, on se myös omalla tavallaan kertomus ”normaalista” parisuhteesta ja sen ongelmista. On riitoja, toinen pettää toista ja luottamus on muutenkin koetuksella, mutta silti molemmat haluavat ratkoa ristiriidat, sillä kumpikaan ei halua elää ilman toista. Heidän rakkautensa on myös kunnianosoitus suvaitsevaisuudelle, jota ei paljon sota-aikana tunnettu. Kumpikaan ei välitä toisen pienistä vioista, Villisilmä Johanneksen mielisairaudesta tai Johannes Villisilmän ”vikasilmästä”, vaan he haluavat uskoa toisesta vain hyvää ja rakastaa tätä koko sydämellään. Tällaista asennetta tarvitaan kaikkina aikoina kaikkialla.

    Sodan aikana on varmasti ollut vaikea rakastaa, sillä suuri kiintymys tarkoitti suurta surua, jos toisen menetti. Kuinka moni onkaan jäänyt odottamaan miestään, veljeään tai isäänsä, kun tämä ei ole palannutkaan rintamalta kotiin sodan loputtua. 

    Rakkaus saa meidät tekemän asioita, joita emme välttämättä haluaisi. Villisilmäkin joutui lähettämään Mashan Navettaan, mutta rakkauden osoituksena huumasi tytön, jotta tämä ei tiedostaisi paikan kauhuja. Myös Lispetin sikiöiden tappaminen oli omanlaisensa rakkauden osoitus, vaikkakin täysin tuomittava. Villisilmä tekee sen rakkaudesta itseään, Johannesta, Lispettiä ja Aunea kohtaan. Elokuvissakin näkee joskus kohtauksia, joissa toinen joutuu tappamaan toisen, koska rakastaa tätä niin paljon. Itse en kuitenkaan ikinä pystyisi siihen, vaikka joskus niin absurdiin tilanteeseen joutuisinkin. Toivottavasti kukaan ei joudu. Vaikka onhan esim. sukulaisten päätös irrottaa pitkään sairas tiedoton sukulaisensa letkuista eräänlainen tilanne, jossa rakkaus saa ihmisen päästämään irti.

    Rakkaus saa meidät taistelemaan ja tappamaan. Rakkaus saa meidät sopimaan ja luomaan uutta elämää. Rakkaus on jotain, mitä ilman ei voi elää. Rakkaus on tunne, jonka kaikki tietävät, mutta kuitenkaan kukaan ei tiedä, mitä se toiselle merkitsee. Rakkauden kuvailuun ei ole tarpeeksi sanoja tai eleitä. Rakkaus on jotain, mitä kunnioitan suuresti. Rakkaus on.

Nyt kun olen vihdoin saanut kirjan luettua, olen yhtä suurta lukukokemusta rikkaampi. Pidin kirjasta paljon. Se käsittelee tärkeitä teemoja ja saa ajattelemaan. Oletin, että kirjan kuvaus sodasta olisi ollut jotenkin ahdistavaa, mikä on pääsyy sille, että yleisesti vältän rankoista aiheista tehtyjä realistisia teoksia, mutta kirjan tarina olikin kaikessa raakuudessaan myös todella kaunis. Suosittelen ihmeessä muitakin lukemaan Kätilön ja aion myös käydä katsomassa elokuvan.

Helmi

Kätilö - osa 5: Suomesta ja itsenäisyydestä

On hassua, että Suomen ja Saksan aseveljeys tuomittiin jatkosodassa. Suomea pidettiin liittoutuneiden vihollisena, koska sillä oli hyvät välit Hitlerin Saksaan. Mm. Iso-Britannia julisti Suomelle sodan, vaikkei maiden välillä harjoitettukaan virallisia sotatoimia. Liittoutuneet eivät estäneet Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen tai mitenkään osoittaneet julkista paheksuntaa sitä kohtaan. Koska Neuvostoliitto oli vallannut muunkin Itä-Euroopan niin miksei sitten Suomeakin. Ajatteliko kukaan kuitenkaan Suomen syitä suostua liittoon Saksan kanssa. Kyseessä oli halu turvata itsenäisyys, jota oli uhattu viimeksi vain vähän aikaa sitten talvisodassa. Suomelle itsenäisyys oli nuori ja tärkeä asia, jota haluttiin puolustaa kynsin ja hampain. Ehkä juuri siitä syntyi ”talvisodan henkikin”.

Miltä suomalaisista on mahtanut tuntua, kun saksalaiset saapuivat maahan. Heistä oli sotilaallista apua, mutta he toivat mukanaan rotuoppinsa, jonka mukaan suomalaiset olivat alempaa rotua ja vankileirinsä, jonne vietiin varmasti monia, jotka omasta mielestään olivat täysin suomalaisia eivätkä tehneet mitään väärää. Tai millaista oli, kun Lapin sota syttyi ja siteet saksalaisten kanssa katkaistiin? Kuten kirjassakin ihmiset olivat tottuneet vierasmaalaisiin sotilaisiin ja kansojen välillä oli varmasti monenmoista vuorovaikutusta. Yllättäen kaikki tämä olikin tuomittavaa ja saksalaiset ajettava maasta.

Tai kuinka suomalaiset kokivat sen, kun oma kansa ja kulttuuri olivat muiden suurvaltojen riepoteltavana ja vain osa suurta arvovaltapeliä. Ja ovatko asiat nykyäänkään mitenkään eri tolalla? Maailman suurvallat Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat kilpailevat keskenään ja pienemmät valtiot ovat vain jonkun puolella olevia pelinappuloita. Nykyajan Suomessakin pyritään pitämään hyvät välit naapurimaa Venäjään ja samaan aikaan tuetaan EU:n maalle asettamia pakotteita ja mietitään pitäisikö liittyä Natoon. Uudet sukupolvet eivät myöskään ole enää yhtä konkreettisesti kiinni itsenäisyyden hauraudessa, koska eivät ole kokenee sotaa. Eikä itsenäisyyskään ole Suomelle enää samanlaista kuin se oli toisen maailmansodan aikaan, sillä maapallo kutistuu yhä pienemmäksi globalisoitumisen myötä.

 Helmi

Kätilö - osa 3-4: Villisilmästä

Villisilmä on kunnioitusta herättävä hahmo. Hän tekee juuri niin kuin haluaa ja uskoo asiaansa vakaasti, vaikka se voikin johtaa virheisiin, joita hän myöhemmin katuu. On vaikea ymmärtää, miten hän kykenee pysymään omana itsenään kaoottisen sodan keskellä.

    Minulle jäi kirjasta mieleen kohta, jossa Villisilmä kylvettää Johannesta ja ulkoa alkaa kuulua meteliä. Villisilmä luulee, että siellä kiusataan hänen ”ryssänpoikastaan” ja joutuu tekemään vaikean valinnan jäädäkö Johanneksen luokse vai mennäkö katsomaan, mitä ulkona tapahtuu. Tässä kohdassa mietin paljon, mitä olisin itse tehnyt. Olisinko jäänyt juuri löytämäni elämäni rakkauden luokse vai mennyt ulos pelastamaan ihmisen, jonka pitäisi olla minulle täysin yhdentekevä? Luultavasti olisin lähtenyt ulos.

    Villisilmän luonteen huomioon ottaen ymmärrän ja en ymmärrä, miten hän tai kukaan kykeni työskentelemään Operaatio Navetan kaltaisessa paikassa. Ehkä ainoa syy sille oli hänen halunsa pysyä Johanneksen rinnalla hinnalla millä hyvänsä, mutta on silti vaikea käsittää, miten hän kykeni jatkamaan töitään niinkin pitkään, kun olisi voinut myös lähteä leiriltä Jounin avulla.

    Villisilmä on koko elämänsä saanut kuulla haukkumista syntyperänsä ja ”vikasilmänsä” vuoksi, mutta silti se ei ole lannistanut häntä. Luulenpa, että niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, on muista eriäviä yksilöitä tai niitä, jotka voidaan jotenkin perustella muita alemmiksi kiusattu. Nykyään ketään ei ehkä Suomessa kiusata vanhempien poliittisen näkemyksen perusteella, mutta ulkonäköpaineiden kasvaessa yhä nuorempien keskuudessa, fyysiseen olemukseen liittyvä kiusaaminen lisääntynee. Tämä on surullista, sillä olihan Villisilmäkin vain normaali nainen, joka oli kiltti ja kaipasi hyväksyntää kuten me muutkin.

Helmi

Rakkaus, ehkä vielä toinenkin

Nyt kun olen lukenut kirjan kokonaan loppuun, ajattelin kirjoittaa kirjassa vahvasti esillä olevasta teemasta: rakkaudesta. Kun kätilö tapaa Johanneksen, hän kirjoittaa päiväkirjaansa: "Jumalani, tuon miehen mie haluan. Jos jumalani tuon saan, niin toista en vaadi". Kirjassa pohditaan paljolti sitä, miksi ihminen rakastaa toista ihmistä. Ja varsinkin sitä, miksi jotakuta ei voi lakkaa rakastamasta vaikka kuinka haluaisi.
Kaikkien pahojenkin tekojen jälkeen rakkaus ei katoa mihinkään. Johannes petti Fräulein Schwesteriä, mutta kuten Schwester kirjan loppuvaiheessa sanoo:" Mutta sinun vuoksesi uskallan edelleen elää, sillä sinun olemassaolosi tekee kaiken vääryyden mitättömäksi. Sinun vuoksesi olen valmis kaikkeen".
Rakkaus saa ihmisen joskus tekemään hullujakin asioita: mielestäni se, että Fräulein Schwester tappoi Lissun sikiön oli todella moraaliton teko. Kätilö perusteli kirjassa itselleen että teki sen rakkauden vuoksi, eikä tuntunut tuntevan ollenkaan myötätuntoa Lissua kohtaan. Kirjassa kuitenkin näkyi kätilön mustasukkaisuus. Myös Lissulla ja Johanneksella oli ollut suhde ja kyseinen lapsi, jonka kätilö murhasi, olisi ollut Lissun ja Johanneksen yhteinen.
Pitkistäkin välimatkoista huolimatta kirjan päähenkilöt jaksavat odottaa toisiaan, ja luottavat siihen että toinen tulee aina takaisin. Ihminen ei voi valita, ketä rakastaa. Ja silloin kun hän rakastaa, hän ei pysty sitä lopettamaan.  

-Jonna

Suomen kielen muuttuminen

Kirjaa lukiessani jouduin useasti katsomaan mitä jokin tietty sana tarkoittaa. Kirjassa on murrekieltä, vanhanaikaisia sanoja ja outoja ilmauksia. Se sai minut pohtimaan kielen muuttumista: lainasanoja tulee lisää, uusia sanoja tulee vanhojen tilalle ja jotkut sanat jäävät unholaan. Vieraiden kielien vaikutus näkyy suomen kielessä: esimerkiksi sanat hattu (lainattu ruotsin kielestä) ja pihvi (lainattu englannin kielestä) ovat suomen kielessä yleisesti käytettyjä sanoja.
Usein kielen muuttumista ei välttämättä huomaa, ennen kuin siihen törmää jossakin konkreettisesti: kirjassa käytettävistä sanoista osa oli minulle ihan uusia. Kirjassa käytettiin kieltä, jota nykynuoriso voisi kutsua ns. "vanhan kansan kieleksi". Mutta miten hamassa tulevaisuudessa tulee käymään sanoille, jotka ovat tällä hetkellä suositussa käytössä? Niistäkin sanoista saattaa tulla tulevaisuuden sukupolville ihan outoja.
Onko kielen muuttuminen sitten hyvä vai huono asia? On hyvä, että kieli muuttuu ja sanoja tulee lisää. Mielestäni vanhempien sanojen olisi kuitenkin hyvä pysyä "elossa", sillä silloin myös esim. historiaan liittyvien kirjojen lukeminen olisi helpompaa ja sujuvampaa. Kyseisen kirjan lukeminen rikastutti sanavarastoani, mistä olen tyytyväinen.

-Jonna

Kuinka hyvin asiat oikeasti ovatkaan?

Kirjaa lukiessa olen saanut oivalluksen: asiat ovat tällä hetkellä Suomessa oikeasti hyvin. Kun vertaan nykyistä Suomea Lapin sodan aikaiseen Suomeen, minulle tulee kiitollinen olo. Ihmiset (minä mukaan lukien) miettivät usein kuinka asiat ovat huonosti. Usein ei myöskään osata nähdä asioiden positiivisia puolia. Lapin sodan aikana kirjan päähenkilö Fräulein Schwester synnytti lapsen yksin, kylmässä kuolleen miehen mökissä keskellä sotaa ja talvea. Sodan aikana sai varoa jokaista askeltaan vihollisilta sekä sanomisiaan. Niinsanotut väärinajattelijat tapettiin. Ihmiset kärsivät kylmyydestä, ikävästä ja nälästä. Silti elämä jatkui, eikä kenellekkään ainakaan kirjassa tullut mieleenkään valittaa kurjista olosuhteista.

Nykypäivänä Suomessa on hyvät terveydenhoitopalvelut, ja synnytys tapahtuu usein sairaalassa terveyden ammattilaisten avustamana. Sairaanhoitoon käytettävät ovat hygieenisia, toisin kuin sodan aikana: sodassa moni kuoli epähygieenisista välineistä tuleviin infektioihin. Suomessa on myöskin sananvapaus, josta puhuimme hiljattain myös äidinkielen tunnilla. Sananvapaus mahdollistaa tuomaan julki mielipiteitä ja ajatuksia. Ihminen voi kirjoittaa vaikkapa mielipidekirjoituksen lehteen tai julkaista esimerkiksi nettiadressin jonkin asian puolesta.

Täällä Suomessa suurimmilla osalla ihmisistä on katto pään päällä, perhe ja ystäviä, mahdollisuus koulutukseen ja työpaikkaan, tarpeeksi ruokaa ja juomaa sekä lämpöä talven varalle. Negatiivisuuden sijasta voisimme arvostaa noita kaikkia hienoja asioita. Sillä asiat ovat tällä hetkellä Suomessa oikein hyvin.

-Jonna

Kaikki loppuu aikanaan

Olin saanut kirjan luettua jo viime viikolla mutta en viitsinyt vielä kommentoida loppua, kun teillä muilla oli vielä kirja kesken. Mutta nyt on kaikilla kirja luettu niin en pilaa keltään loppua.
    Olin omalla tavalla helpottunut, kun kirja loppui mutta siitä jäi omanlainen kaipuu. Kirjan alkuvaiheilla sen lukeminen oli ollut enemmän suoritus, koska kirja oli pakko lukea. Mutta loppuvaiheilla siitä tuli mielenkiintoinen ja vähemmän ällöttävä. Myös hahmojen käytöstä alkaa ymmärtää paremmin. 
   Kirjan lopussa kävi niin kuin arvelinkin. Aluksi loppu vaikutti onnelliselta. Pari sai toisensa. Sitten tuli loppuselvittelyt, jossa mainittiin kaikkien henkilöiden kohtalo. Päähekilöillä se ei ollut onnellinen.
    Kuitenkin tuntui hyvältä kuulla muiden henkilöiden saavan onnellisen loppuelämän. Sodan kauhut varmasti jättää jälkensä jokaiseen mutta siitä toipuu. Sodan aikana tapahtunut epätasa-arvoisuus alkaa korjaantua mutta silti joillekin sotavangeille ja varsinkin juutalaisille kävi huonosti. 
    Kirjan lukeminen herätti paljon uusia ajatuksia siitä millaista on ollut tavallisten ihmisten elämä sodan aikaan. Historiassa on käyty aina vain sodan tärkeät käännekohdat. Vaikka kirja alussa vaikuttikin vähän ehkä pettymykseltä, oli kiva lukea välillä vähän erilaista kirjaa kuin yleensä. Loppua kohden kirja parani ja voisin suositella kirjaa muillekin luettavaksi.

- Oona

Loppusanat

Ensimmäinen realistinen sotakirjani ja nyt se on luettu. Olotila: iloinen, ylpeä ja haikea. Olen iloinen ja ylpeä, että sain tämän kaltaisen kirjan kuettua kunnialla loppuun, mutta samalla hyvinkin haikea, koska kirjan lopetus ei ollut mieleiseni. 

     Katja Ketun tapa kirjoittaa oli aluksi todella haasteelista ja hidasta luettavaa, mutta kirjan lopussa teksti meni alas yhtä nopeasti kuin mikä tahansa muukin teksti. Tästä olen erittäin ylpeä. Tekstiin tottumisen myötä tunsin olevani koko ajan parempi ja parempi lukemaan erilaisia tekstejä myös tulevaisuudessa. Sehän on koulukirjojen "pakkolukemisen" ideana? Opettaa oppilaita lukemaan erilaisia tekstejä. 

     Kirja sai minut arvostamaan tälläistä elämää, jota elän, ja Suomessa vallitsevaa rauhaa, koska ne ovat asioita joita pitäisi jokaisen osata arvostaa. Kirja myös sai minut kiinnostumaan enemmän historiasta, koska kirjassa oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, mitkä saivat minut kiinnostumaan nimenomaan Suomen sodista enemmän. 

     Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä valinta kaikkine huonoine puolineen. Se sai ajattelemaan ja arvostamaan aivan erilaisia asioita entiseen verrattuna. Tyytyväisyystakuu!

-Mirka

Elokuva ja kirja

Kävin katsomassa romaanin pohjalta tehdyn elokuvan, jonka on ohjannut Antti Jokinen. Näytteilijöinä oli Helenana Krista Kosonen ja Johanneksena Lauri Tilkanen, joka on yksi suomalaisista lempinäyttelijöistäni. Jokainen näyttelijä teki loistavan suorituksen elokuvassa, ja juuri nämä näyttelijät sopivat täydellisesti rooleihinsa. Erityisesti Pirkka-Pekka Petelius trokarina oli lempihenkilöni. 

Kirjassa ja elokuvassa oli hyvin paljon eroavaisuuksia, kuten useasti kirjan ja elokuvan välillä onkin. Muutokset eivät sinänsä haitanneet, osittain muutokset olivat hyviäkin, esimerkiksi elokuvan onnellinen loppu, mutta suurin asia, mikä minua harmitti oli henkilöhahmojen puute elokuvassa. Lispetti näkyi elokuvan alussa kerran ja häntä ei sen jälkeen ollut osallisena elokuvassa. Myös kohtauksia oli jätetty pois ja olin henkilökohtaisesti kuvitellut miljöön aivan erilaiseksi, kuin millainen se oli elokuvassa. Toki elokuvan kuvauspaikat oli upeita ja hyvin valittuja näin jälkeenpäin kun miettii.

Elokuva oli koko ajan hyvin ahdistava ja jännittävä. En myöskään saanut puheesta selvää kovinkaan usein, puheen sekaisuuden sekä murteen takia. Toisin kun kirjaa lukiessa pystyi pysähtymään lukemaan kohdan uudelleen, kunnes siitä sai selkoa, elokuvassa kohtaus meni ohitse jos sitä ei ensimmäisellä kerralla tajunnut.

Elokuvan katsominen toi aikajärjestyyksiin enemmän selkoa ja näin kirjankin juonesta tajusi paljon enemmän sen jälkeen, kun elokuvan oli nähnyt. Kätilöä ei olisi voinut elokuvana paremmin toteuttaa.

-Mirka

Selviytyjät

Kirjan loppupuolella, kun talvi alkoi lähestyä, huomasin pelkääväni hahmojen puolesta. Nykyihminen on niin tottunut, että sillä on ruokaa ja katto päänpäällä. Kuolleen miehen vuonolla oli hyvä mökki asustella oli siellä myös ruokaa, eikä lähin kyläkään vaikuttanut olevan kaukana. Kuitenkin meren rannalla oleva mökki ei talvella ole kovin mukava ja lämmin asua. Sen lämmittäminen vaatii paljon polttopuita. Pitää myös olla paljon ruokaa talveksi sekä lämpimiä vaatteita. Ei siellä sähköä ollut eikä puhelinta, jolla soittaa apua. 
     Tämä sai minut huomaamaan, miten haavoittuvainen nykyihminen on. Olemme tehneet itsestämme "voittamattomia". Meillä on kaikkea. Selviydymme uusista pulmista joka päivä, mutta sota-ajan ihmiset selvisivät paljon enemmästä ja paljon pahemmasta. Heillä ei todellakaan ollut mitään mihin turvautua.
      Suomi on kylmä maa eikä täällä katotta nukkuminen talvella oikein tule kuuloonkaan ilman lämmikettä. Täytyy siis nostaa hattua kätilöllemme eläessään kuolleen miehen mökillä yksin ja vielä lasta odottaessa talvella. Nykyajan äidit varmaan kuolisivat jo ajatukseen, ettei voi näprätä puhelinta. Mutta kätilömme synnyttti yksin talvella mökissään ilman apuja. Miten olemmekin riippuvaisia siitä yhteiskunnasta, jonka olemme rakentaneet. Eikö meidän pitäisi olla kaikkien tietoisia siitä, mitä tehdä, silloinkun ei ole muita turvana ympärillä. Jo pelkkä emp saisi yhteikuntamme sekaisin ja ihmiset neuvottomiksi. Mitä tehdä ilman sähköä ja elektroniikkaa. Kätilömme on elänyt aikaa jolloin on taytynyt elää sillä mitä löytää. Tämä sukupolvi vetelee viimeisiään vanhainkodeissa, eikä kukaan ole siis kertomassa niistä ajoista.
    Toinen maailman sota on jättänyt suomalaisiin jäljen siitä, että selvisimme. On monia tarinoita sota-ajan sankareista ja siitä, kuinka kestävä kansa suomalaiset ovat. Talvisodan ajalta jääneet tarinat sankarillisista suomalaisista ja, vaikka molemmat sodan päättyivät Suomen nöyristelyyn, on ihailtavaa, kuinka kestäviä ja päättäväisiä olemme olleet aivan niin kuin kätilömme. 
    Nykypäivänä en olettaisi sodan tullessa kenenkään tarttuvan aseeseen ja lähtevän sotimaan ydinaseita vastaan. Olemme kasvaneet liian pumpulissa selvitäksemme sellaisista koetuksista. Täällä on hyvä asua ja se tuudittaa meidät uneen, jossa joku muu hoitaa asiat meidän puolesta. Toivottavatsi sellaisia löytyy, koska nykysuomalaiset kyllä menevät sieltä mistä aita on matalin. Ihmiset ajattelee, että onhan meillä aina hyvä syy olla masentunut ja avuton kansa, koska meillä on sotaisa historia. Niin on kyllä muillakin mailla, ei se anna meille syytä unohtaa sitä kovaa työtä, jonka esi-isämme ovat meille tehneet. Meidän tulisi olla vahvempia ja vähemmän riippuvaisia niistäkin asioista, jotka ovat meille mielestämme välttämättömiä. Kirjan Kätilö ei kuollut mökille, koska sen tuli kylmä tai nälkä. Se, mikä ei tapa, vahvistaa, vaikka välillä toivookin että tappaisi.

- Oona

Kätilö - osa 2: Johanneksesta

Johannes on hyvin mielenkiintoinen hahmo. Kuvaisin häntä ilmaisulla mätä omena. Hän voi olla komea ja monien naisten päiväuni, mutta hänellä on myös paljon ongelmia kuten huumeriippuvuus ja mielenterveysongelmat. Toisaalta, kuka kykenee selviämään sodasta ja sen kauhuista täysin ilman vahinkoa?

    Itse en kykene ymmärtämään, miten joku voi uskoa sellaiseen asiaan kuin rotuoppiin tai ihannoida monia ihmisiä tappanutta setäänsä ja halveksia sotaa kaihtavaa isäänsä. En kykene käsittämään, miten joku edes tuohon aikaan saattoi keksiä keskitysleirit ja hyväksyä niillä tapahtuvat kauheudet. Operaatio Navetta on ihmisen mielikuvituksen erittäin sairas vääristymä, jonka perusteet miesten huvista ja lääketieteen kehittämisestä tulevat samasta mielen sopukasta. En kylläkään tiedä varmasti, mutta veikkaan, että näistä sairaista ihmiskokeista oli hyötyäkin, jota emme asiaa ajatellessamme osaa ottaa huomioon.

    Kykenen siis jossain määrin ymmärtämään Johannesta. Eihän kukaan selviä keskitysleireistä tai Ukrainan kaltaisista natsien joukkomurhista täysin ennallaan, joten lääkeriippuvuus tuntuu järkevältä seuraukselta halusta paeta sotaa. Koska Johannes on kasvanut koko elämänsä Natsi-Saksan vaikutuspiirissä , ei  hän myöskään koe rotuoppia ja kansallissosialismin aatetta mitenkään outoina, vaan pikemminkin täysin järkevinä ja ainoina oikeina vaihtoehtoina.

    Vaikka Johannes vaikuttaakin ihanteineen kaukaiselta, on hänellä inhimillinenkin puoli. Hän unelmoi Filmiakatemiaan pääsystä. Hän rakastuu naiseen, joka on ”alempaa” rotua. Hän pelkää menneisyyttään. Loppujen lopuksi hän on vain normaali ihminen , joka on joutunut epänormaaliin maailmaan, jossa selviytyminen voi vaatia uudelleenasennoitumista ja itsensä hylkäämistä. Kuten kirjan päähenkilö toteaa: Johanneksella on sienestäjän sielu, ei se sotaan kuulu.

Helmi

Sotiminen ei ratkaise ongelmia

Sotia on lähes aina jossain puolella maapalloa. Sota saa ihmiset tekemään hirveyksiä. Moraali vain jostain syystä katoaa johonkin. Voiko kaikki sodan aikana tehdyt teot laittaa sodan piikkiin? Katuvatko ihmiset sodan aikana tekemiä tekojaan? Ihmiset tappavat toisiaan ja kääntyvät toisiaan vastaan. Minkään pysyvyyteen ei voi sodan aikana luottaa: läheisiä saattaa kuolla, kaikesta on pulaa ja olosuhteet ovat huonot. Kukaan ei tiedä, milloin sota loppuu.

Miksi ihmiset alkavat sotimaan? Esimerkiksi eriävät mielipiteet, vallanhimo tai rasismi saattavat johtaa sotaan. Rotusortoa on ollut kautta aikojen. Ihmisiä on vainottu uskonnon, ihonvärin, poliittisen kannan, vammaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeuttaa sortaa tai varsinkaan tappaa ketään minkään syyn vuoksi. Sota ei edes vie asioita parempaan suuntaan, vaan pilaa monien ihmisten elämän aiheuttaen epäinhimillistä kärsimystä. 

Sota jättää jälkensä myös tulevaisuuteen. Sodasta selvinneiden on varmasti vaikeaa toipua kaikesta kokemastaan. Lapin sodan aikana oli hyväksyttävää raiskata naisia, josta oivana esimerkkinä on kirjan operaatio Navetta. Miten nuo naiset koskaan toipuivat kokemastaan? Olisi vaikea kuvitella itseä asemaan, jossa naisia esineellistetään ja tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Valitettavasti ilmiö on vieläkin olemassa jossakin päin maapalloa. 

Aikojen saatossa jotkut rohkeat naiset ovat onneksi uskaltaneet avata suunsa naisten oikeuksien puolesta ja olen kaikista heistä todella ylpeä. He ovat auttaneet rakentamaan maailmasta tasa-arvoisempaa, ja siten parempaa paikkaa elää.

-Jonna

Henkilöt

Kirjan henkilöihin on lähes mahdoton samistua, koska jokaisella on silmissään hyvin kirkas hullunkiilto. Saksalaisten upseerien kaunistelu ja heidän ihailunsa on käsittämätöntä. Suomalaisissakaan ei ole kehumista. Sota on vääristänyt kaikkien mielet ja moraalit. Ihmiset eivät ajattele ketään muuta kuin itseään ja tekevät toisilleen mitä julmempia tekoja. 

Titovkan vankileirin kamalimmat vääryydet tajuaa vasta kun ymmärtää mitä Operaatio Navetassa oikeasti tehdään. Operaatio Navetan toimintaa selitellään yksinkertsisesti sanomalla "Pitäähän miehillä hupia olla". Nämä ihmiset katsoivat raiskauksia läpi sormien, joka luonnollisesti on rajua luettavaa.

Kamalin kaikista tapahtumista, mitä kirjassa tapahtuu, on loppujen lopuksi tämä surullisen kuuluisa Operaatio Navetta. Navetan naiset tulevat silloin tällöin raskaaksi ja he joutuvat synnyttämään lapset, usein vastentahtoisesti. Abortin tekeminen ei tietenkään kirjan taphtumien aikaan ollut yhtä helppo operaatio verraten siihen, miten helppoa se on nykypäivänä, mutta kirjan päähenkilö oli oman raskautensa alkuvaiheessa valmis tekemään itselleen abortin, eli hän olisi kyennyt tekemään sen Navetan vangeille.

Eniten minua silti ihmetyttää päähenkilö eli kätilönä toimiva nainen. Hän tekee arvostettua työtä tuoden uusia ihmisiä maailmaan, mutta joutuu usein ottamaan osaa vastasyntyneiden lapsien "katoamisiin". Luulisi, että kätilön ammatissa toimivalla ihmisellä olisi hieman erilainen käyttäytymismalli.

 Onneksi aikojen saatossa ihmisten käyttäytyminen on muuttunut huomattavasti, koska mielestäni olisi aivan kamalaa asua maassa, josa raiskaus on hyväksyttävä teko.

-Mirka 

Sodan kauhut

Olen päässyt kirjassa eteenpäin noin kaksi kolmasosaa siis enää loppu jäljellä. 
Huomasin, että vasta puolen välin jälkeen, kirjan tapahtumat alkoivat vyöryä eteenpäin, mikä teki lukemisesta paljon mielenkiintoisempaa. Henkilöhahmoja alkoi ymmärtää paremmin sekä kirjan miljöö on tullut tutuksi.
   Kirjasta vaikealukuista tekee kuvaukset, jotka ovat välillä liiankin raakoja. Jos istun aamulla bussissa ja kirjassa mainitaan välilihasta tai amputoiduista jaloista, alkaa oksettaa. Vaikka katson monia rikossarjoja raaimmasta päästä, ei tule ollenkaan ällöttävä tai huonovointinen olo. En tiedä johtuuko se siitä, että kirjan tapahtumat ovat sota ajalta. 
   Muistan miten historian tunneilla keskitysleireistä puhuminen veti aika hiljaiseksi. Historian opettamisen tarkoitushan on se, ettei koskaan jouduttaisi samanlaiseen rotuerotteluun, kuin aikaisemmin. Sen tarkoitus on, että oppisimme virheistämme emmekkä toistaisi niitä. Kirjan tapahtumat sotaleireillä on varmasti paljon lähempänä totuutta kuin rikossarjat. Muutenkin rikossarjoissa kaikilla on oikeuksia ja tavallisilla ihmisillä on kaikki hyvin. Kirjassa taas yksikin väärä liike voi johtaa hirteen ja juuri kellään ei ole minkäänlaisia oikeuksia . Se tekee kirjan lukemisesta kammottavaa ja herättää kaikki ne vääryyden tunteen ja ajatukset sodasta. 
    Kirjasta saa sellaisen tunteen ettei loppu ole onnellinen. Sen myös kertoo kirjassa olevat takaumat tai koko kirjahan on takaumia, joita luetaan päiväkirjamaisesti. Toivottavasti kirjan hahmot eivät kuolisi niin raa´asti kuin muut kirjan kuvaukset.