Väkevää kieltä ja vahvaa kuvailua

Kirja jonka valitsimme luettavaksi on Katja Ketun palkittu menestysromaani Kätilö. Se on julkaistu vuonna 2011. Olen nyt lukenut noin kolmasosan kirjasta ja kerron tässä tekstissä kirjan herättämistä ajatuksista ja tunteista.

Päiväkirjamerkinnät, joista kirja koostuu, ovat vuosilta 1944-1945. Tuolloin Suomessa elettiin Lapin sodan aikaa. Se käytiin toisen maailmansodan aikana Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sodan vaikutus näkyy hyvin kirjan kuvailussa: ajat olivat ankarat, lapsien elinennuste oli usein huono ja suurempien perheiden varat eivät riittäneet muuta kuin jäkäläleipään. Nykyään Suomessa olot ovat paljon paremmin. Kirjaa lukiessa herääkin ajatus, minkä takia oikeasti usein valitamme jostakin turhasta asiasta, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Kirjan miljöötä kuvaillaan usein todella tarkasti, ja lukijan on helppo kuvitella päässään jopa tapahtumapaikkojen sekä tapahtumien yksityiskohtia. Minua jäi kuitenkin harmittamaan suppea henkilökuvaus. Onneksi henkilöhahmojen puheista saa jonkinnäköisen kuvan heidän luonteistaan.

Kieli on jossain kohtaa kirjaa melko vaikeaselkoista ja se sisältää paljon murresanastoa. Olen muutaman kerran joutunut katsomaan mitä jokin tietty sana tarkoittaa, jotta kirjan juonessa on pysynyt mukana. Joskus kieli on todella rivoa ja joskus se saattaa jopa vähän ällöttää: "Sileät, avautuvat reidet ja kaikki se pehmeä, omituinen märkyys reisien välissä, lihan sopukoihin luiskahtavat sormet. Kamferin ja emättimen väkevä tuoksu." Kieli sisältää myös jonkinverran kirosanoja.

Kätilön lukeminen on melko hidasta, sillä teksti on niin väkevää ja välillä melko vaikeaselkoista. Kirja ei ole vielä täysin voittanut minua puolelleen, mutta odotan mitä kirjan tulevat sivut paljastavat ne lukiessani.

-Jonna

Kätilö - osa 1: Sodasta

Historianopettajani mukaan sodassa vihollinen pyritään epäinhimillistämään, jotta sen tappaminen koettaisiin helpommaksi. Kirjassa kaikista venäläisistä puhutaan vain ”ryssänä”, joka on paha ja täytyy tuhota. Saksalaiset taas ovat tuon pahan tuhoamisessa auttavia hyvyyden ja kunnollisuuden perikuvia.             Tulevaisuudesta luettuna tällainen yksipuolistaminen kuulostaa absurdilta. Sitä ajattelee, ettei itse koskaan uskoisi tuollaista propagandaa ja suostuisi hyväksymään vihollisen julmaa kohtelua ja leireillä suoritettavia joukkotappoja. Kuitenkin asiaa lisää pohdittuani tajusin, etten missään nimessä voi olla asiasta niin varma. Valtajoukosta eriävät ajatukset olivat sodan aikaan riittävä syy epäillä jotakuta vakoilusta ja langettaa tälle ankara tuomio. Hiljainen hyväksyntä oli siis tapa pysyä hengissä. Enkä voi myöskään syyttää ihmisiä, jotka halusivat taistella Neuvostoliiton joukkoja vastaan ja tuhota ne, sillä sodasta ei varmasti  lähes kukaan selviä menettämättä jotakuta läheistään.

    Kuka siis tietää, missä olisin itse ollut Lapin sodan aikaan. Millaisena olisin nähnyt maaiman ja sen eri kansat? Mitkä olisivat olleet suurimpia unelmiania ja kauheimpia pelkojani? Haluaisin kovasti tietää, koska en osaa itse kuvitellakaan, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että näin on. Lapin sodan aikainen Suomi ei mitä luultavimminkaan ole minua varten.  

    Sota saa ihmiset tekemään ja uskomaan asioita, joita he eivät muuten kuvittelisikaan. Se, onko sota oikeutus niille, on kuitenkin aivan toinen asia.  

Helmi

Kuulemalla tarina tutuksi

Odotin innolla kirjan lukemisen aloittamista tai no kuuntelemisen aloittamista. Äänikirja tuntui hyvältä vaihtoehdolta, kun käytän päivästäni kaksi tuntia bussissa istumiseen eikä matkapahoinvoinnin vuoksi lukeminen tule kuuloonkaan. Matkat sujuvat nopeasti kirjaa kuunnellessa. Laskeskelin äänikirjan keston perusteella, että saan kirjan viidessä päivässä luettua mutta olen vasta ehtinyt kolmannen levyn loppuun. 
   Mirkan kommentit kirjasta saivat minut kerrankin positiiviselle mielelle "pakko" lukemisesta. Kuitenkin kun aloitin kirjan, se oli hyvin sekavan oloinen eikä henkilöitä tai paikkoja tuntunut jääneen mieleen. Pikkuhiljaa kirjan tapahtumiin ja henkilöihin on päässyt sisään. Kirjoitustyyli oli aluksi erittäin omituinen ja joissain kuvailuissa erittäin ällöttävä. Se tosin saattoi johtua myös siitä, etten aina syö aamupalaa ennen bussiin menoa, jolloin on vähän huono olo jo valmiiksi. 

   Kirja on herättänyt monia ajatuksia siitä mitä suomalaiset ajattelivat natseista ja kommunisteista. On hassua kuinka paljon historia ja "koko kuvan" näkeminen muuttaa näkemystä siitä kuka on vihollinen ja kuka liittolainen.

Alkusanat

30.8.2015

Valitsimme kirjaksemme Katja Ketun paljon arvostetun romaanin, Kätilön.

Minulla oli suuret odotukset kirjaa kohtaan, koska tiesin etukäteen, että Katja Kettu on voittanut Tiiliskivipalkinnon esikoisteoksellaan. Suurella innolla menin heti samana päivänä hakemaan kirjastosta Kätilöä. 

   Valitettavasti lähikirjastossani ei ollut kirjoja jäljellä, joten sain sen vasta muutaman päivän päästä. Otin kirjan heti seuraavana päivänä mukaan kuuden tunnin junamatkalle ja päädyinkin lukemaan sitä ahmimalla ensimmäisen sadan sivun verran. Kirja oli aluksi minulle hyvin vaikealukuista, koska en ennen ollut lukenut sellaista teosta, joka sisälsi paljon vanhaa kieltä sekä vaikeaa murretta.  Muutaman sivun jälkeen tekstiin tottui ja lukeminen vauhdittui. Kuitenkin historian tuntemus on minulla huonoa, joten historialliset tapahtumat ovat päässäni aivan eri järjestyksessä ja vääränlaisia, verraten siihen miten asiat oikeasti ovat. Kirjan tarkan kuvailun ja hyvän kerronnan ansiosta kuitenkin pääsin perille historiallisista tapahtumista, ainakin riittävästi kirjan tapahtumien ymmärtämisen kannalta. 

   Kirjan juoni oli alussa todella epäselvä, kun kerrottiin päähenkilön menneisyydestä, enkä oikein tiennyt milloin oli tapahtunut mitäkin. Myös henkilöhahmot olivat sekavia, esimerkiksi en aluksi tiennyt oliko minäkertojana nainen vai mies, eli siis en tiennyt kätilön sukupuolta, koska sitä ei alkuun kerrottu selkeästi. Kirjailijan kuvailutapa on mielestäni todella epäselvää, koska hän ei kirjassa kerro hahmoista paljoakaan, mutta miljöötä saattaa kuvailla monen lauseen verran, vanhaa kieltä käyttäen tietysti. 

   Nyt olen lukenut kirjasta reilusti yli puolen välin ja olen tullut siihen tulokseen, että vaikka Ketun tapa kirjoittaa on loistava, saattaa hän jossain tilanteissa olla liian suora kirjotuksissaan. Itse lukisin mieluummin kirjaa, jossa olisi käytetty enemmän kiertoilmauksia ja vihjauksia. 

-Mirka