Kätilö - osa 1: Sodasta

Historianopettajani mukaan sodassa vihollinen pyritään epäinhimillistämään, jotta sen tappaminen koettaisiin helpommaksi. Kirjassa kaikista venäläisistä puhutaan vain ”ryssänä”, joka on paha ja täytyy tuhota. Saksalaiset taas ovat tuon pahan tuhoamisessa auttavia hyvyyden ja kunnollisuuden perikuvia.             Tulevaisuudesta luettuna tällainen yksipuolistaminen kuulostaa absurdilta. Sitä ajattelee, ettei itse koskaan uskoisi tuollaista propagandaa ja suostuisi hyväksymään vihollisen julmaa kohtelua ja leireillä suoritettavia joukkotappoja. Kuitenkin asiaa lisää pohdittuani tajusin, etten missään nimessä voi olla asiasta niin varma. Valtajoukosta eriävät ajatukset olivat sodan aikaan riittävä syy epäillä jotakuta vakoilusta ja langettaa tälle ankara tuomio. Hiljainen hyväksyntä oli siis tapa pysyä hengissä. Enkä voi myöskään syyttää ihmisiä, jotka halusivat taistella Neuvostoliiton joukkoja vastaan ja tuhota ne, sillä sodasta ei varmasti  lähes kukaan selviä menettämättä jotakuta läheistään.

    Kuka siis tietää, missä olisin itse ollut Lapin sodan aikaan. Millaisena olisin nähnyt maaiman ja sen eri kansat? Mitkä olisivat olleet suurimpia unelmiania ja kauheimpia pelkojani? Haluaisin kovasti tietää, koska en osaa itse kuvitellakaan, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että näin on. Lapin sodan aikainen Suomi ei mitä luultavimminkaan ole minua varten.  

    Sota saa ihmiset tekemään ja uskomaan asioita, joita he eivät muuten kuvittelisikaan. Se, onko sota oikeutus niille, on kuitenkin aivan toinen asia.  

Helmi