Kirja jonka valitsimme luettavaksi on Katja Ketun palkittu menestysromaani Kätilö. Se on julkaistu vuonna 2011. Olen nyt lukenut noin kolmasosan kirjasta ja kerron tässä tekstissä kirjan herättämistä ajatuksista ja tunteista.
Päiväkirjamerkinnät, joista kirja koostuu, ovat vuosilta 1944-1945. Tuolloin Suomessa elettiin Lapin sodan aikaa. Se käytiin toisen maailmansodan aikana Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Sodan vaikutus näkyy hyvin kirjan kuvailussa: ajat olivat ankarat, lapsien elinennuste oli usein huono ja suurempien perheiden varat eivät riittäneet muuta kuin jäkäläleipään. Nykyään Suomessa olot ovat paljon paremmin. Kirjaa lukiessa herääkin ajatus, minkä takia oikeasti usein valitamme jostakin turhasta asiasta, kun asiat voisivat olla paljon huonomminkin.
Kirjan miljöötä kuvaillaan usein todella tarkasti, ja lukijan on helppo kuvitella päässään jopa tapahtumapaikkojen sekä tapahtumien yksityiskohtia. Minua jäi kuitenkin harmittamaan suppea henkilökuvaus. Onneksi henkilöhahmojen puheista saa jonkinnäköisen kuvan heidän luonteistaan.
Kieli on jossain kohtaa kirjaa melko vaikeaselkoista ja se sisältää paljon murresanastoa. Olen muutaman kerran joutunut katsomaan mitä jokin tietty sana tarkoittaa, jotta kirjan juonessa on pysynyt mukana. Joskus kieli on todella rivoa ja joskus se saattaa jopa vähän ällöttää: "Sileät, avautuvat reidet ja kaikki se pehmeä, omituinen märkyys reisien välissä, lihan sopukoihin luiskahtavat sormet. Kamferin ja emättimen väkevä tuoksu." Kieli sisältää myös jonkinverran kirosanoja.
Kätilön lukeminen on melko hidasta, sillä teksti on niin väkevää ja välillä melko vaikeaselkoista. Kirja ei ole vielä täysin voittanut minua puolelleen, mutta odotan mitä kirjan tulevat sivut paljastavat ne lukiessani.
-Jonna
Kettu tosiaan kirjoittaa melko väkevää kieltä - siitä voi olla montaa mieltä, onko kaikki kieli kovin kaunista...
VastaaPoista