Loppusanat

Ensimmäinen realistinen sotakirjani ja nyt se on luettu. Olotila: iloinen, ylpeä ja haikea. Olen iloinen ja ylpeä, että sain tämän kaltaisen kirjan kuettua kunnialla loppuun, mutta samalla hyvinkin haikea, koska kirjan lopetus ei ollut mieleiseni. 

     Katja Ketun tapa kirjoittaa oli aluksi todella haasteelista ja hidasta luettavaa, mutta kirjan lopussa teksti meni alas yhtä nopeasti kuin mikä tahansa muukin teksti. Tästä olen erittäin ylpeä. Tekstiin tottumisen myötä tunsin olevani koko ajan parempi ja parempi lukemaan erilaisia tekstejä myös tulevaisuudessa. Sehän on koulukirjojen "pakkolukemisen" ideana? Opettaa oppilaita lukemaan erilaisia tekstejä. 

     Kirja sai minut arvostamaan tälläistä elämää, jota elän, ja Suomessa vallitsevaa rauhaa, koska ne ovat asioita joita pitäisi jokaisen osata arvostaa. Kirja myös sai minut kiinnostumaan enemmän historiasta, koska kirjassa oli paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, mitkä saivat minut kiinnostumaan nimenomaan Suomen sodista enemmän. 

     Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä valinta kaikkine huonoine puolineen. Se sai ajattelemaan ja arvostamaan aivan erilaisia asioita entiseen verrattuna. Tyytyväisyystakuu!

-Mirka

Elokuva ja kirja

Kävin katsomassa romaanin pohjalta tehdyn elokuvan, jonka on ohjannut Antti Jokinen. Näytteilijöinä oli Helenana Krista Kosonen ja Johanneksena Lauri Tilkanen, joka on yksi suomalaisista lempinäyttelijöistäni. Jokainen näyttelijä teki loistavan suorituksen elokuvassa, ja juuri nämä näyttelijät sopivat täydellisesti rooleihinsa. Erityisesti Pirkka-Pekka Petelius trokarina oli lempihenkilöni. 

Kirjassa ja elokuvassa oli hyvin paljon eroavaisuuksia, kuten useasti kirjan ja elokuvan välillä onkin. Muutokset eivät sinänsä haitanneet, osittain muutokset olivat hyviäkin, esimerkiksi elokuvan onnellinen loppu, mutta suurin asia, mikä minua harmitti oli henkilöhahmojen puute elokuvassa. Lispetti näkyi elokuvan alussa kerran ja häntä ei sen jälkeen ollut osallisena elokuvassa. Myös kohtauksia oli jätetty pois ja olin henkilökohtaisesti kuvitellut miljöön aivan erilaiseksi, kuin millainen se oli elokuvassa. Toki elokuvan kuvauspaikat oli upeita ja hyvin valittuja näin jälkeenpäin kun miettii.

Elokuva oli koko ajan hyvin ahdistava ja jännittävä. En myöskään saanut puheesta selvää kovinkaan usein, puheen sekaisuuden sekä murteen takia. Toisin kun kirjaa lukiessa pystyi pysähtymään lukemaan kohdan uudelleen, kunnes siitä sai selkoa, elokuvassa kohtaus meni ohitse jos sitä ei ensimmäisellä kerralla tajunnut.

Elokuvan katsominen toi aikajärjestyyksiin enemmän selkoa ja näin kirjankin juonesta tajusi paljon enemmän sen jälkeen, kun elokuvan oli nähnyt. Kätilöä ei olisi voinut elokuvana paremmin toteuttaa.

-Mirka

Selviytyjät

Kirjan loppupuolella, kun talvi alkoi lähestyä, huomasin pelkääväni hahmojen puolesta. Nykyihminen on niin tottunut, että sillä on ruokaa ja katto päänpäällä. Kuolleen miehen vuonolla oli hyvä mökki asustella oli siellä myös ruokaa, eikä lähin kyläkään vaikuttanut olevan kaukana. Kuitenkin meren rannalla oleva mökki ei talvella ole kovin mukava ja lämmin asua. Sen lämmittäminen vaatii paljon polttopuita. Pitää myös olla paljon ruokaa talveksi sekä lämpimiä vaatteita. Ei siellä sähköä ollut eikä puhelinta, jolla soittaa apua. 
     Tämä sai minut huomaamaan, miten haavoittuvainen nykyihminen on. Olemme tehneet itsestämme "voittamattomia". Meillä on kaikkea. Selviydymme uusista pulmista joka päivä, mutta sota-ajan ihmiset selvisivät paljon enemmästä ja paljon pahemmasta. Heillä ei todellakaan ollut mitään mihin turvautua.
      Suomi on kylmä maa eikä täällä katotta nukkuminen talvella oikein tule kuuloonkaan ilman lämmikettä. Täytyy siis nostaa hattua kätilöllemme eläessään kuolleen miehen mökillä yksin ja vielä lasta odottaessa talvella. Nykyajan äidit varmaan kuolisivat jo ajatukseen, ettei voi näprätä puhelinta. Mutta kätilömme synnyttti yksin talvella mökissään ilman apuja. Miten olemmekin riippuvaisia siitä yhteiskunnasta, jonka olemme rakentaneet. Eikö meidän pitäisi olla kaikkien tietoisia siitä, mitä tehdä, silloinkun ei ole muita turvana ympärillä. Jo pelkkä emp saisi yhteikuntamme sekaisin ja ihmiset neuvottomiksi. Mitä tehdä ilman sähköä ja elektroniikkaa. Kätilömme on elänyt aikaa jolloin on taytynyt elää sillä mitä löytää. Tämä sukupolvi vetelee viimeisiään vanhainkodeissa, eikä kukaan ole siis kertomassa niistä ajoista.
    Toinen maailman sota on jättänyt suomalaisiin jäljen siitä, että selvisimme. On monia tarinoita sota-ajan sankareista ja siitä, kuinka kestävä kansa suomalaiset ovat. Talvisodan ajalta jääneet tarinat sankarillisista suomalaisista ja, vaikka molemmat sodan päättyivät Suomen nöyristelyyn, on ihailtavaa, kuinka kestäviä ja päättäväisiä olemme olleet aivan niin kuin kätilömme. 
    Nykypäivänä en olettaisi sodan tullessa kenenkään tarttuvan aseeseen ja lähtevän sotimaan ydinaseita vastaan. Olemme kasvaneet liian pumpulissa selvitäksemme sellaisista koetuksista. Täällä on hyvä asua ja se tuudittaa meidät uneen, jossa joku muu hoitaa asiat meidän puolesta. Toivottavatsi sellaisia löytyy, koska nykysuomalaiset kyllä menevät sieltä mistä aita on matalin. Ihmiset ajattelee, että onhan meillä aina hyvä syy olla masentunut ja avuton kansa, koska meillä on sotaisa historia. Niin on kyllä muillakin mailla, ei se anna meille syytä unohtaa sitä kovaa työtä, jonka esi-isämme ovat meille tehneet. Meidän tulisi olla vahvempia ja vähemmän riippuvaisia niistäkin asioista, jotka ovat meille mielestämme välttämättömiä. Kirjan Kätilö ei kuollut mökille, koska sen tuli kylmä tai nälkä. Se, mikä ei tapa, vahvistaa, vaikka välillä toivookin että tappaisi.

- Oona

Kätilö - osa 2: Johanneksesta

Johannes on hyvin mielenkiintoinen hahmo. Kuvaisin häntä ilmaisulla mätä omena. Hän voi olla komea ja monien naisten päiväuni, mutta hänellä on myös paljon ongelmia kuten huumeriippuvuus ja mielenterveysongelmat. Toisaalta, kuka kykenee selviämään sodasta ja sen kauhuista täysin ilman vahinkoa?

    Itse en kykene ymmärtämään, miten joku voi uskoa sellaiseen asiaan kuin rotuoppiin tai ihannoida monia ihmisiä tappanutta setäänsä ja halveksia sotaa kaihtavaa isäänsä. En kykene käsittämään, miten joku edes tuohon aikaan saattoi keksiä keskitysleirit ja hyväksyä niillä tapahtuvat kauheudet. Operaatio Navetta on ihmisen mielikuvituksen erittäin sairas vääristymä, jonka perusteet miesten huvista ja lääketieteen kehittämisestä tulevat samasta mielen sopukasta. En kylläkään tiedä varmasti, mutta veikkaan, että näistä sairaista ihmiskokeista oli hyötyäkin, jota emme asiaa ajatellessamme osaa ottaa huomioon.

    Kykenen siis jossain määrin ymmärtämään Johannesta. Eihän kukaan selviä keskitysleireistä tai Ukrainan kaltaisista natsien joukkomurhista täysin ennallaan, joten lääkeriippuvuus tuntuu järkevältä seuraukselta halusta paeta sotaa. Koska Johannes on kasvanut koko elämänsä Natsi-Saksan vaikutuspiirissä , ei  hän myöskään koe rotuoppia ja kansallissosialismin aatetta mitenkään outoina, vaan pikemminkin täysin järkevinä ja ainoina oikeina vaihtoehtoina.

    Vaikka Johannes vaikuttaakin ihanteineen kaukaiselta, on hänellä inhimillinenkin puoli. Hän unelmoi Filmiakatemiaan pääsystä. Hän rakastuu naiseen, joka on ”alempaa” rotua. Hän pelkää menneisyyttään. Loppujen lopuksi hän on vain normaali ihminen , joka on joutunut epänormaaliin maailmaan, jossa selviytyminen voi vaatia uudelleenasennoitumista ja itsensä hylkäämistä. Kuten kirjan päähenkilö toteaa: Johanneksella on sienestäjän sielu, ei se sotaan kuulu.

Helmi

Sotiminen ei ratkaise ongelmia

Sotia on lähes aina jossain puolella maapalloa. Sota saa ihmiset tekemään hirveyksiä. Moraali vain jostain syystä katoaa johonkin. Voiko kaikki sodan aikana tehdyt teot laittaa sodan piikkiin? Katuvatko ihmiset sodan aikana tekemiä tekojaan? Ihmiset tappavat toisiaan ja kääntyvät toisiaan vastaan. Minkään pysyvyyteen ei voi sodan aikana luottaa: läheisiä saattaa kuolla, kaikesta on pulaa ja olosuhteet ovat huonot. Kukaan ei tiedä, milloin sota loppuu.

Miksi ihmiset alkavat sotimaan? Esimerkiksi eriävät mielipiteet, vallanhimo tai rasismi saattavat johtaa sotaan. Rotusortoa on ollut kautta aikojen. Ihmisiä on vainottu uskonnon, ihonvärin, poliittisen kannan, vammaisuuden ja seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeuttaa sortaa tai varsinkaan tappaa ketään minkään syyn vuoksi. Sota ei edes vie asioita parempaan suuntaan, vaan pilaa monien ihmisten elämän aiheuttaen epäinhimillistä kärsimystä. 

Sota jättää jälkensä myös tulevaisuuteen. Sodasta selvinneiden on varmasti vaikeaa toipua kaikesta kokemastaan. Lapin sodan aikana oli hyväksyttävää raiskata naisia, josta oivana esimerkkinä on kirjan operaatio Navetta. Miten nuo naiset koskaan toipuivat kokemastaan? Olisi vaikea kuvitella itseä asemaan, jossa naisia esineellistetään ja tasa-arvosta ei ole tietoakaan. Valitettavasti ilmiö on vieläkin olemassa jossakin päin maapalloa. 

Aikojen saatossa jotkut rohkeat naiset ovat onneksi uskaltaneet avata suunsa naisten oikeuksien puolesta ja olen kaikista heistä todella ylpeä. He ovat auttaneet rakentamaan maailmasta tasa-arvoisempaa, ja siten parempaa paikkaa elää.

-Jonna

Henkilöt

Kirjan henkilöihin on lähes mahdoton samistua, koska jokaisella on silmissään hyvin kirkas hullunkiilto. Saksalaisten upseerien kaunistelu ja heidän ihailunsa on käsittämätöntä. Suomalaisissakaan ei ole kehumista. Sota on vääristänyt kaikkien mielet ja moraalit. Ihmiset eivät ajattele ketään muuta kuin itseään ja tekevät toisilleen mitä julmempia tekoja. 

Titovkan vankileirin kamalimmat vääryydet tajuaa vasta kun ymmärtää mitä Operaatio Navetassa oikeasti tehdään. Operaatio Navetan toimintaa selitellään yksinkertsisesti sanomalla "Pitäähän miehillä hupia olla". Nämä ihmiset katsoivat raiskauksia läpi sormien, joka luonnollisesti on rajua luettavaa.

Kamalin kaikista tapahtumista, mitä kirjassa tapahtuu, on loppujen lopuksi tämä surullisen kuuluisa Operaatio Navetta. Navetan naiset tulevat silloin tällöin raskaaksi ja he joutuvat synnyttämään lapset, usein vastentahtoisesti. Abortin tekeminen ei tietenkään kirjan taphtumien aikaan ollut yhtä helppo operaatio verraten siihen, miten helppoa se on nykypäivänä, mutta kirjan päähenkilö oli oman raskautensa alkuvaiheessa valmis tekemään itselleen abortin, eli hän olisi kyennyt tekemään sen Navetan vangeille.

Eniten minua silti ihmetyttää päähenkilö eli kätilönä toimiva nainen. Hän tekee arvostettua työtä tuoden uusia ihmisiä maailmaan, mutta joutuu usein ottamaan osaa vastasyntyneiden lapsien "katoamisiin". Luulisi, että kätilön ammatissa toimivalla ihmisellä olisi hieman erilainen käyttäytymismalli.

 Onneksi aikojen saatossa ihmisten käyttäytyminen on muuttunut huomattavasti, koska mielestäni olisi aivan kamalaa asua maassa, josa raiskaus on hyväksyttävä teko.

-Mirka 

Sodan kauhut

Olen päässyt kirjassa eteenpäin noin kaksi kolmasosaa siis enää loppu jäljellä. 
Huomasin, että vasta puolen välin jälkeen, kirjan tapahtumat alkoivat vyöryä eteenpäin, mikä teki lukemisesta paljon mielenkiintoisempaa. Henkilöhahmoja alkoi ymmärtää paremmin sekä kirjan miljöö on tullut tutuksi.
   Kirjasta vaikealukuista tekee kuvaukset, jotka ovat välillä liiankin raakoja. Jos istun aamulla bussissa ja kirjassa mainitaan välilihasta tai amputoiduista jaloista, alkaa oksettaa. Vaikka katson monia rikossarjoja raaimmasta päästä, ei tule ollenkaan ällöttävä tai huonovointinen olo. En tiedä johtuuko se siitä, että kirjan tapahtumat ovat sota ajalta. 
   Muistan miten historian tunneilla keskitysleireistä puhuminen veti aika hiljaiseksi. Historian opettamisen tarkoitushan on se, ettei koskaan jouduttaisi samanlaiseen rotuerotteluun, kuin aikaisemmin. Sen tarkoitus on, että oppisimme virheistämme emmekkä toistaisi niitä. Kirjan tapahtumat sotaleireillä on varmasti paljon lähempänä totuutta kuin rikossarjat. Muutenkin rikossarjoissa kaikilla on oikeuksia ja tavallisilla ihmisillä on kaikki hyvin. Kirjassa taas yksikin väärä liike voi johtaa hirteen ja juuri kellään ei ole minkäänlaisia oikeuksia . Se tekee kirjan lukemisesta kammottavaa ja herättää kaikki ne vääryyden tunteen ja ajatukset sodasta. 
    Kirjasta saa sellaisen tunteen ettei loppu ole onnellinen. Sen myös kertoo kirjassa olevat takaumat tai koko kirjahan on takaumia, joita luetaan päiväkirjamaisesti. Toivottavasti kirjan hahmot eivät kuolisi niin raa´asti kuin muut kirjan kuvaukset.